29.10.2014

Kuvia pihlajanmarjoista




Syksy on yksi lempivuodenajoistani, siitäkin huolimatta, että lisääntyvä pimeys vaikuttaa minuun todella paljon. Pimeys tekee heräämisestä aamu aamulta vaikeampaa. Iltaisin joudun taistelemaan, että jaksaisin tehdä muutakin kuin maata sohvalla.

Viime keväänä päätin lähteä mukaan erääseen yritykseen. Tänä syksynä päätin, että gradu on ensi keväänä valmis. Sain lisää työpäiviä paikasta, jossa olen tehnyt vaihtelevan osa-aikaisesti töitä puolentoista vuoden ajan. Tämän kaiken yhteensummautumana laskin, että vaikka painaisin töitä yli 50 tuntia viikossa, en silti ehtisi tekemään kaikkea haluamaani itselleni asettamissani aikarajoissa.



Tilanteen vuoksi olen pohtinut paljon sitä, mitä oikeasti haluan tehdä ja millainen ihminen olen. Ei ole helppoa myöntää itselleen, ettei pystykään tekemään kaikkea sitä, mihin on sitounut. Olen potenut huonoa omatuntoa tekemättömistä töistä ja paikoillaan polkevasta gradusta.

Yhtenä päivänä kävelin ärtyisenä kuntosalille. Ärtyisenä, koska minun piti ehtiä lukemaan gradua varten, kirjoittamaan juttuja, olin nukkunut liian myöhään ja sitten piti vielä hukata aikaa siihen kävelemiseen... Ymmärrätte varmaan? Sama tunne kuin hitaasti valuvassa kassajonossa, mikään ei etene ja jonon kärjessä oleva mummo on pysähtynyt laskemaan kymmensenttisiä kassaa varten.

Kävellessäni huomasin, että pihlajoiden lehdet olivat muuttuneet keltaisiksi. Keltaiset lehdet, punaiset marjat, harmaa taivas. Samaan aikaan niin arkista ja niin kaunista. Juuri tuollaiset asiat jäävät huomaamatta, kun painelee vihaisena pitkin katua, uponneena omaan ärtymykseen.




En vieläkään tiedä, mitä tulen tekemään elämälläni, tai tämänhetkiselle työyhtälölleni. Mutta sillä hetkellä päätin, etten halua olla se tyyppi, joka ei näe keltaisia lehtiä ja punaisia marjoja, tai vesipisaroita punavihreän pensaan lehdillä.


24.7.2014

Kaksi kahvilaa ja kesäinen Turku




Matkustelu on kivaa, mutta kivaa on myös välillä olla kotona. Ahvenanmaa-kuvia on vielä tulossa, mutta ajattelin tähän väliin vähän näyttää elämää Turussakin. Vietin juuri pari päivää Helsingissä työjuttujen puitteissa, ja vaikka Helsingistä tykkääkin, niin tuntuu kyllä ihanalta olla taas kotona Turussa. Käytiin poikakakaverin kanssa ihan muuten vaan nauttimassa salaatit Cafe Brahessa ja kahvit Artekin tiloihin ilmestyneessä uudessa Tiirikkala-kahvilassa (jota voin kyllä lämpimästi suositella!).

Salaatissa oli myös lohta, vaikka sitä ei tässä kuvassa näykään :D Kerkisin juuri juuri nappaamaan kuvan tuossa terassilla ennenkuin alkoi sataa, ja meidän oli pakko siirtyä sisätiloihin. Onneksi sade kuitenkin lakkasi tosi nopeasti eikä kastuttu kun lähdettiin kahvilasta.

Meikä tässä poseeraa kiusaantuneena... En ole vieläkään ihan sinut näiden asukuvien kanssa, mielestäni näytän aina poseeratessani tosi tönköltä. Lisäksi omien kuvien postaaminen tuntuu jotenkin leuhkalta itsen kohdalla, vaikken ajattele niin toisten ihmisten julkaistessa itsestään kuvia. Mutta otan toki mielellään huomioon myös teidän lukijoiden mielipiteet: eli asukuvat, jees vai nou? Mielipiteensä voi ilmaista kommenttiboksissa :)

Mekko on Marimekon vanhaa mallistoa, olisikohan vuodelta 2009? Ostin sen aikoinaan veljeni ylppärijuhliin. Tykkään pitää sitä kesäisin, talveen tällainen väritulitus tuntuu jotenkin liian räikeältä. Kengät ovat myöskin vanhat. Meinaisin monta kertaa myydä ne pois, mutta olen onnellinen etten tehnyt sitä nyt, kun kapeat kärjet ovat taas muodissa.

Kahvit nautittiin leipomusten kera Tiirakkalassa. Uusi ihana kahvila sijaitsee jokirannassa, ja pisteitä ropisee kivan sijainnin lisäksi upeista tiloista ja hyvänmakuisesta, sopivan kirpeästä passionhedelmän makuisesta juustokakusta. Turkulaiset ja Turussa kesällä vierailevat, menkää ihmeessä käymään! Anniskelukahvila on auki iltamyöhään, joten paikassa voi vierailla myös nauttimassa vaikkapa lasillisen viiniä.

Kauniiden sisätilojen lisäksi myös kattoterassi oli tosi kiva. Istuttiin ja siemailtiin kahvit samalla kun katseltiin alhaalla käveleviä ihmisiä. Poikaystävä ihmetteli, minne kaikki "ammattilaiset" olivat kadonneet jokirannasta :D

Seuraavaksi pitäisikin sitten jaksaa vääntää gradua, ääh. En tosin tiedä mitä siitä mahtaa tulla, kun helle vetää veteläksi ja poikaystävä houkuttelee puistoon istuskelemaan...


16.7.2014

Ahvenanmaa, osa 2


Ensimmäisenä varsinaisena reissupäivänä kiersimme suurimman osan Ahvenanmaan nähtävyyksistä. Pääsaari on kooltaan melko pieni, joten automatkat taittuivat joka suuntaan varsin sutjakasti. Saarta olisi ollut mahdollista kiertää myös pyörällä, liikkeellä olikin runsaasti polkijoita perheistä kaveriporukoihin.

Maisemat olivat maaseutua parhaimmillaan: peltoja, söpöjä punaisia puutaloja ja merimaisemia.


Kävimme Ahvenanmaan korkeimmalla paikalla Getassa, sekä ilmaisessa näkötornissa, joka ei tosin tuntunut kovin korkealta edes minulle :D Minulla on siis korkean paikan kammo, josta kerroin aiemmin Norja-postausten yhteydessä.



Käppyräpuu ja mökki kukkulan päällä.

Näkötornissa.

Metsäinen näkymä tornin oviaukosta.

Pysähdyimme myös nauttimassa ahvenanmaalaiset oluet Stallhagenin panimossa.



Kävimme tutustumassa Kastelholman linnaan, joka on Ahvenanmaan ainoa keskiaikainen linna. Linnaan tustustumisessa hauskinta oli miettiä, miten ihmiset ovat ennen eläneet. Erityisesti keskiaikasessa linnassa kävellessä tuli mieleen Game of Thrones -sarja, jota olemme ahkerasti tapittaneet poikaystäväni kanssa :D 

Linnan sisällä löytyi eri aikakausiin liittyviä tarinoita, muun muassa tarina Ahvenanmaan ensimmäisestä noidasta. 1600-luvulla Jomalan kylässä iso osa sadosta oli kadonnut tuhka tuuleen, ja asiaa selvittämään kutsuttiin paikallinen selvänäkijäeukko. Eukko syytti sadon varastamisesta yhtä kylän pojista, mikä aiheutti syytösten ketjureaktion, ja lopulta naista itseään syytettiin sadon tuhoamisesta ja noituudesta. Eukko ei syytöksistä ollut moksiskaan, vaan suorastaan mehusteli niillä kertoen vierailleensa paholaisen luona. Ennen polttamistaan hänen onnistui kostaa ihmisille, jotka olivat olleet hänelle ilkeitä "ilmiantamalla" heidät noituudesta. Näistä kuudestatoista syytetystä kuusi poltettiinkin noitaroviolla.

Aika hurjaa touhua :D

Linnan kauniissa maisemissa noitaroviot ja menneiden vallanpitäjien juonittelut tuntuivat kyllä tosi kaukaisilta.

Upea näkymä linnan muurilta, jossa ennen tähyiltiin ja ammuttiin vihollisia.

Kävimme myös linnan alueella sijaitsevassa ulkoilmamuseossa, jossa oli taloja ja tallirakennuksia 1800-luvulta. Itse museo oli perustettu 1930-luvulla, ja rakennukset on kuljetettu paikalle eri puolilta Ahvenanmaata.

Päivällisen söimme linnan lähellä sijaitsevassa uudessa Smakbynissä, jossa sekä ruoka, että tilat olivat todella ihanat.

Avokeittiö mahdollisti kokkien työskentelyn seuraamisen.



Tässä siis toisen reissupäivän antia. Luvassa vielä myöhemmin kolmannen päivän tapahtumia, sekä kokoelma hullunkurisista nähtävyyksistä!


13.7.2014

Matkalla Ahvenanmaalla, osa 1




Halusimme poikaystäväni kanssa tehdä jonkin kesälomareissun, ja rajallisen budjettimme ansiosta päätimme tehdä autoreissun Ahvenanmaan saaristoon. Autoreissu oli myös matkana kivan erilainen vaihtoehto perus kaupunkilomaan verrattuna.



Aloitimme matkamme kohti Maarianhaminaa poikakaverini vanhempien kotoa Raumalta, jossa olimme viettäneet edellisen yön ystäväni häistä tultuamme. Tarkoituksemme oli ajaa saariston lävitse Maarianhaminaan, jossa meillä oli varattu hotellihuone kolmeksi yöksi. Matkan kulkisimme pääosin autolla, mutta koska kaikkien saarien välillä ei kulkenut tietä, jotkin välit oli pakko ylittää losseilla ja lautoilla.


Matka sujuikin oikein mukavasti ensimmäiseen lauttamatkaan saakka. Odottaessamme lauttaa Kustavissa kävimme syömässä ihanassa buffetissa, jossa erityisesti runsas kalaruokien määrä ilahdutti kovasti. Juuri tällaista saaristomatkailun kuuluikin olla! Kalaa, purjeveneitä ja auringonpaistetta.

Olimme lauttajonossa hyvissä ajoin. Emme olleet varanneet paikkoja kyseiselle tai seuraavalle lautalle, sillä Ålandstrafikenin nettisivuilla luki, etteivät suoraan Maarianhaminaan matkaavat saaneet varata paikkaa lautalta. Lautalle mahtui mukaan vain neljä ylimääräistä autoa, ja onneksemme me olimme juuri se neljäs auto! Suurin osa autoista jäi kuitenkin rannalle pääsemättä jatkamaan matkaansa. Eikä meidänkään kohdalla jännitys päättynyt tähän...


Kun pääsimme seuraavaan lauttasatamaan, meille selvisi, ettemme mahtuisi lähtevään lauttaan, eikä varmuutta seuraavaan pääsystäkään ollut. Henkilökunta kertoi, että meidän olisi pitänyt varata matkat, vaikka nettisivuilla nimeomaan sanottiin, etteivät niitä Maarianhaminaan matkaavat voineet varata! Yritimme paniikissa varata paikkaa seuraavalta lautalta, mutta meille vastattiin sen olevan täynnä. Tästä alkoi tuskallinen kolmen tunnin odotus, jonka aikana mietimme jopa koko matkan perumista tai hotellivarauksen siirtämistä. Tuntui vaikealta uskoa, että Suomessa jokin liikennöinti on voitu järjestää noinkin leväperäisesti.

Näissä maisemissa sitä seuraavaa lauttaa odoteltiin...

Lopulta kun lautalle alettiin päästää ihmisiä, saimme kuulla, että siitä on aina varattu kaksi paikkaa paikallisille matkustajille. Jos kukaan ei täyttäisi paikkoja, me pääsisimme lautalle. Olimme juuri toisina jonossa, eli jos yksikin auto tulisi, me menettäisimme paikan. Lisäksi lautalle oli tulossa kaksi rekkaa ja traktori, jotka kokonsa ansiosta lisäsivät epätoivoamme lautalle mahtumisesta melkoisesti.

Lopulta, kolmen tunnin hikisen (kirjaimellisesti, sillä oli varsin kuuma päivä) odottelun jälkeen saimme ajaa lautalle. Mikä helpotus, ja mikä uskomaton tuuri! Kaksi kertaa pääsimme viimeisinä lautalle :D

Loppumatka sujuikin sitten varsin auvoisissa ja onnellisissa meiningeissä :)


Kuvat omasta ja poikakaverin kamerasta.


19.6.2014

Pieniä muutoksia


Ajattelin taas pitkästä aikaa julkaista myös vähän kotikuvia. Tykkään meidän kodista tosi paljon, mutta kyllästyn asioihin välillä helposti. Olen yleensä vaihtanut kämppää lähes vuoden välein milloin mistäkin syystä, jolloin on tietysti tullut myös vähän uudistettua sisustusta. Kun etsittiin reilu vuosi sitten poikaystävän kanssa yhteistä asuntoa, yksi hänen kriteereistään oli löytää sellainen asunto, josta en heti haluaisi pois :D Täytyy sanoa, että sellainen löydettiin!

Vuoden jälkeen kaivattiin kuitenkin molemmat vähän jotain uutta, mutta ei kuitenkaan haluttu ostaa mitään isoa (eikä kahdella opiskelijalla liiemmin ole varaakaan). Päätettiin vaihtaa hiukan huonekalujen järjestystä ja täytyy sanoa, että muutos on toiminut tosi hyvin. Vaihdettiin kalusteiden paikkaa vain muutamassa nurkassa, mutta ero tuntuu silti isolta. Niin se vain on, että pienillä jutuilla on merkitystä.

Tuo musta nojatuoli ja ylemmässä kuvassa näkyvä lamppujohto pääsevät nyt molemmat paremmin esiin. Molemmat olivat ennen huoneen nurkassa. Nyt siirrettiin nojatuoli sohvan viereen, jolloin siinä voi istua myös telkkaria katsellessa. Lamppujohto taas valaisee enemmän viritettynä huoneen poikki. Sekä se, että tuo tuolin ja pikkupöydän muodostama kokonaisuus ovat tällä hetkellä lemppareitani meidän kämpässä.

Myös tämä lipasto sai uuden paikan. Poikaystävän äidiltä saatu muratti siirtyi makuuhuoneesta kaunistamaan olohuonetta. Päädyn kuvat passikuva-automaatista Brysselistä, poikaystävän räpsy Berliinistä sekä Revs-lehdestä.

Makuuhuoneessa vaihdettiin valkoinen päiväpeitto mustaan ja irrotettiin sängystä jalat. Maan tasalla olevassa sängyssä nukkuminen tuntuu hassulta, vähän sellainen fiilis kuin olisi reissussa ja nukkuisi patjalla.

Pelkäsin etukäteen järjestyksen muuttamista, sillä en halunnut nähdä turhaa vaivaa. Nyt olen kuitenkin ihan supertyytyväinen. Melkein kuin olisi uudessa kodissa!
17.6.2014

Kultakoltussa


 Löysin kullanvärisen mekon lähikirppikseltä sopivasti ennen ystäväni häitä. Olimme poikaystäväni kanssa valokuvauskävelyllä, kun bongasin mekon kirppiksen näyteikkunasta. Innostuin koltusta heti, mutta valitettavasti minun oli odotettava seuraavaan päivään, sillä kirppis oli jo ehtinyt mennä kiinni.

Hävettää vähän myöntää, että näin jopa mekosta unta ennen kuin pääsin seuraavana päivänä noutamaan sen :D Mekon hinta oli ilahduttavat kuusi euroa, joten ostopäätöstä ei juuri tarvinnut miettiä.

Pitäisi kyllä käydä useammin kirppiksillä! Varsinkin kun sellainen löytyy lähes naapurista, eikä Manhattanin Kirppiscenteriinkään ole paria kilometriä pidempi matka.


Eka ja vika kuva on poikaystävän ottamia, kaksi keskimmäistä omiani.

11.6.2014

Tule kiva kesä



Kesä on lempivuodenaikani, kuten varmaan monen muunkin. Olen niitä ihmisiä, jotka mieluummin hikoilevat helteellä kuin palelevat pakkasella. Auringonpaisteessa myös murheet tuntuvat usein pienemmiltä kuin räntäsateessa, ja energiaa asioiden tekemiseen riittää ihan eri tavalla kesäkuussa kuin marraskuussa. Paitsi että arskan anteliaasti paistellessa viereinen puisto saattaa houkutella enemmän kuin vaikkapa tenttiin luku tai toimistossa hikoilu...



Edelliset kesät olen viettänyt paljolti kesätöitä puurtaessa. Tänä kesänä pitäisi saada gradua pakerrettua eteenpäin, mutta onneksi odotettavissa on myös paljon kivaa: ystävän häät heinäkuussa, sekä eräs projekti, jonka parissa olen työskennellyt jo viime keväästä lähtien.

Edellämainittujen lisäksi odotan tältä kesältä iloisia puistopiknikkejä, matkoja Suomessa ja ulkopuolella (Norjassahan tuli jo käytyä ja viime viikolla nähtiin Jyväskylä, Mikkeli ja Pori), syreenintuoksuisia kesäiltoja, aurinkoisia terassikahveja, virkistäviä kesäsateita, uusia jäätelömakuja, jotka eivät välttämättä edes kuulosta hyviltä, mutta niitä on silti pakko koittaa, nauramista vanhojen ja toivottavasti myös uusien ystävien kanssa, valokuvausretkiä kera poikaystävän ja kaikkea sitä iloa ja huolettomuutta, joka valtaa ihmisen kesäkuukausien koittaessa ja muuttuu haikeudeksi oranssien lehtien tipahdellessa maahan.





Postauksen kuvat ovat kertyneet puhelimeen vuosien 2012-2014 aikana. Niin hyviä kuin edelliset kesät ovatkin olleet, jotenkin minulla on sellainen kutina, että tämä 2014 tulee silti lyömään ne mennen tullen...

Osaisipa elää aina niinkuin kesällä.


Matleena



Turussa asuva opiskelija, joka tykkää vahvasta kahvista, viherkasveista ikkunalaudalla sekä kaikenlaisista kauniista ja kivoista jutuista.

Ota yhteyttä

helmipeli@gmail.com

Tunnisteet