15.11.2013
Tallinna, ensimmäinen päivä
Viime sunnuntaina suuntasimme poikaystävän ja tämän perheen kanssa parin päivän mittaiselle minilomalle Tallinnaan. Olen käynyt kyseissä kaupungissa aiemmin kahdesti, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin oikeasti liikkeellä pelkästään turistina. Ensimmäisellä kerralla vierailimme esiintymismatkalla lukioni ilmaisutaidon ryhmän kanssa. Toisellakin kerralla kyseessä oli esiintymismatka, silloin Turun Ylioppilasteatterin kanssa. Oli siis hauskaa päästä ensimmäistä kertaa ihan vain lomailemaan pieneen ja sympaattiseen Viron pääkaupunkiin.
Menomatkalla merellä raivosivat aikamoiset tyrskyt, vaikka kuvassa meininki näyttääkin varsin rauhalliselta. Laiva keinui niin, että voin loppumatkasta itsekin hiukan pahoin, vaikka en yleensä ole matkapahoinvoivaa sorttia. Perille päästiin kuitenkin turvallisesti ja kenenkään matkaseurueen jäsenen oksentamatta.
Mozzarella-pesto-panini hävisi äkkiä parempiin suihin.
Poikaystävä ei tykkää, kun hänestä otetaan kuvia. Sain kuitenkin poikkeuksellisesti luvan julkaista tämän :D
Välipalan jälkeen suuntasimme vielä hetkeksi pimenneille kaduille kuvaamaan ennen illallista.
Poikaystävän isä kertoi, että tässä samassa paikassa myytiin kukkia jo Neuvostoliiton aikana. Joskus on hienoa kun asiat eivät muutu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Matleena
Turussa asuva opiskelija, joka tykkää vahvasta kahvista, viherkasveista ikkunalaudalla sekä kaikenlaisista kauniista ja kivoista jutuista.
Ota yhteyttä
helmipeli@gmail.com
Blogiarkisto
Tunnisteet
- henkilökohtaista (8)
- reissussa (8)
- kesä (6)
- asukuvat (5)
- sisustus (5)
- tyyli (5)
- Koti (4)
- lomailua (4)
- ruoka (4)
- Oslo (3)
- Tallinna (3)
- muistoja (3)
- syksy (3)
- Ahvenanmaa (2)
- perhe (2)
- saaristo (2)
- Bryssel (1)
- Elokuvat (1)
- Pori (1)
- Turku (1)
- asusteet (1)
- kahvilat (1)
- kirppikset (1)
- second hand (1)
- sekalaista (1)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti